Jorma esittelee huushollinsa

---

Huomenta Radio Suomi, hyvin pyyhkii.

Aloitan tämän radioblogini näin sunnuntai-aamuna. Lienee yhtä hyvä aamu aloittaa kuin joku muukin.
Kello tulee kahdeksan, olen kuunnellut radiota jo noin kaksi tuntia, välillä jopa tajunnut jotakin, välillä vaipunut vielä unen mukavaan horrokseen.

Lauantai- ja sunnuntaiaamut poikkeavat meikäläisen arkiaamuisista siinä, että heräämisrituaaliin kuuluu enempi radio kuin televisio. Jostakin syystä elämisen rytmi on mennyt siihen pisteeseen, että joka tapauksessa ainakin silmät aukeavat ensimmäisen kerran hieman ennen kuutta. Sitä en takaa, olenko vielä hereillä saatikka tajuissani, mutta avaan kuitenkin radion.

Nyt tietysti kiekuu toimitus muistaa, että olenhan ollut joskus hereillä jopa viideltä, niin olenkin. Radio saattaa olla nimittäin unohtunut päälle jo aamuyöstä ja minkäs sille mahtaa jos arkiaamuna toimituksen jutut joskus herättävät.

No niin, koska nyt kyseessä tulee olemaan minun huushollini tirkistely, niin jatketaan näitä aamutoimia sitten yhdessä. Yrittäkää kestää, en arvannut mihin teidät saatoin, kun vastasin siihen huushollikyselyyn.

Tuossa hetki sitten laiton jo kahvipannun tulille. Ja nyt on jo haettava ensimmäinen kupillinen, alkaa nimittäin aamu-uutiset ja sunnuntaivakio: luontohetki television ja aamukahvin ääressä.

On se muuten kumma juttu, kuinka urautuneeksi sitä aikaa myöten tulee.
Enkä tarkoita vain suuria kuviota vain ihan niinkin pientä ja yksinkertaista kuin kahvipannun täyttö.
Vertailkaapa itseänne: Tyhjä pannu käteen ja täytetään vedellä, kaadetaan vesi keittimeen, pannu paikalleen keittimeen, suodatinosa auki, kaadetaan vanha suodatin ja porot roskiin, suodatin takaisin paikalleen, uusi suodatinpaperi, mitataan kahvijauhot suodattimeen, suodatin kiinni, kytketään virta pannuun.

Mutta annahan olla jos joku sotkee kuvion. On vaikka tullut tiskattua keitin edellisenä iltana. Mikä ei todella ole ihan tavallinen iltatoimi. Koko kahvinkeittorutiini menee ihan sekaisin. Kun on vielä unihiekkaa silmissä niin missä pannu, missä suodatin, ai niin kuivauskaapissa. Olen jopa joskus kaatanut veden suodattimeen kahvijauhojen päälle!

No huh huh. Mutta odottakaapa hetki. Nyt on saatava kahvia ja tuo Avara Luontokin on jo menossa.
Nähdään taas tunnin päästä.


No niin, täällä taas. Alkaa olla kroppakin jo hereillä. On ne vaan ihmeellisiä mereneläviä nuo korallit ja niiden seassa uiskentelevat kalat. Mutta takaisin asiaan, tai niin kuin amerikkalaiset sanovat: takaisin suolakaivokseen.

Otin sitten lauantai-iltana varaslähdön tähän pestiin. Kävin Mikkelin satamassa Saimaa Jazz 2007 tapahtumassa.
Tämän huusholli ohjelman tuottaja evästi minua: jos on jotakin mitä haluat kysyä koko suomelta radion välityksellä, niin nyt sen voi tehdä. Ja yksi asia on juuri sellainen: kuinka saada itsensä ylös, ulos ja liikkeelle tästä tietokoneen ja olohuoneen yhdistelmästä? Yksin tämä ajatus jo sai minut tekemään jotakin, lähdin satamaan.

En ole päässyt musiikista eroon, vaikka itse soittaminen on jo hiipunutkin. Päinvastoin, musiikki pitää minut erossa urheilusta ja naisista :) Se saa minut jopa irti tietokoneesta, joskus. Silloin tällöin tulee vain upottua sohvatuoliin, laittaa silmät kiinni ja korvat auki musiikille. No, eilen illalla tuli vain istuttua satamassa musiikkia kuunnellessa ja melkein kastuttua. Kova oli tuuli, mutta onneksi oli kunnon kaiuttimet. Vaikka en hevosurheilusta juuri ymmärrä, niin sääliksi kävi ravikansaa St.Michel raveissa, niin ja tietty ravihevosiakin. Ei varmaan ole kiva ravata kovassa sateessa kun yleisö odottaa maailmanennätystä. Toivotaan tälle päivälle parempaa säätä. Ainakin alku näyttää paremmalta: +18°C, 983hPa.

Ja aurinkoista, eli taas pieni tauko ja kupillinen parvekkeella aamuvirkkujen lintujen kanssa.
Mitenkäs se menikään se vanha sananlasku? Varhainen mato joutuu linnun suuhun?

Niin niistä lauantai illan jazzeista.
Tullessa oli kylmä, vettä satoi ja satamassa puhaltanut tuulikaan ei juuri houkutellut.


Mutta, käännetään katsetta päinvastaiseen suuntaan ja mennään istumaan, märälle penkille.
Ja kas, siellähän on jo illan ensimmäinen orkesteri täydessä touhussa.

Tässä yksi illan neljästä esiintyjästä: Tesar Jazz Band.
Jorma Mäkelä (basso), Heikki Tolari (piano), Jukka Repo (rummut), Markku Järvinen (kitara),
Eero Puranen (vetopasuuna), Janne Pitkänen (tenori saxofoni), Laura Hattukangas (alttosaxofoni) ja
johtajana keskellä isäntä itse: Krystian Tesarczyk

Heti alkoi lämmittämään, jalka vatkaamaan pöydän alla ja yleensä jazzia vieroksuva ystävätärkään ei lopulta olisi malttanut pois lähteä. Tämä on se Mikkelin ihme: satoi tai paistoi, niin porukkaa kerääntyy aina hyvän musiikin äärelle. Olipa sitten kyseessä klassista musiikkia- Mariinski-teatterin orkesterilta, Otava Happy Jazz puistokonsertti, Saimaa Jazz satamassa, puolustusvoimien MilJazz vanhalla kasarmialueella, puistokonsertit kirkkopuistossa, Jurassic Rock rockfestari Visulahdessa, Ballet Mikkeli- klassista balettia Mikaelissa, jne. Mitä vain ja vähän kaikille. Varmaan joku jäi poiskin tai niistä ei ole pahemmin ilmoiteltu. Elekee hyvät Mikkeliläiset hermostuko, muisti palailee vain pätkittäin.

Olette jo varmaan huomanneet, että musiikki kuuluu olennaisena osana minun huusholliini. Olenhan nimittäin insinööri ja basisti, joten minulla on peräti kaksi eroa Joulupukkiin, jolla on sentään lahjoja. Arvannette myös, että saan riittävästi vitsejä sähköpostiini :) Jos esittelyä vielä edelleen jatketaan, niin tähän yhden 52 vuotiaan miehen talouteen ei kuulu muita perheenjäseniä kuin melkoinen lajitelma tietokoneita, enempi ja vähempi kokoonpantuina. Ne ovat peräisin ammatistani, joka on suuntautunut IT-alalle. Aloittelin alalla jo vuonna 1985 ja tähän ikään mennessä en ole päässyt niistä vielä eroon. Olen kaiketi jämähtänyt ikuisen nörtin tasolle, niin sosiaalisesti kuin teknisestikin. No, onhan tässä toki muitakin katsekontakteja kuin tämä kuvaruutu.

Toimintaympäristö

Altistan nyt kotini Teidän katseille, olenhan luvannut aukaista verhoja sen verran, että saatte toimintaympäristöstä jonkinlaisen kuvan. Tässä hässäkässä joudutte nyt surffailemaan seuraavan kuukauden. Mutta kuten tyttäreni sanoi: sekaista saa olla kunhan ei ole likaista.

Aloitetaan sitten keittiöstä, josta tämäkin sunnuntaiaamu sai alkunsa.

Keittiön pöytä, olkaa hyvä

Aamupalapöytä kesällä:

Ei löytynyt kuvia siltä ajalta, kun keittiö ei vielä toiminut laboratoriona. Nyt se on ollut sitä syksystä 2006 saakka. Siinä on testattu ja rakenneltu tietokoneita niin omille lapsille kuin kavereillekin. Ei huolta, kyllä tuolla vasemmalla on ihan siisti ja toimiva työpöytä kaikkine "normaaliin" keittiöön kuuluvine varusteineen. Toisaalta olen tähän yksinelämiseen sikäli tyytyväinen, ettei tarvitse juurikaan työkaluja etsiä, yleensä ne löytyvät keittiöstä siltä paikalta mihin ne edellisen kerran jätin. Eri asia sitten on, muistako sitä.

Ensimmäiset aamukahvit juon yleensä parvekkeella, jos sää sallii. Kuva on viime syksyltä ja huomaatteko mitä?
Tuossa parvekkeen edessä on kaksi koivua, joista oikeanpuoleinen tekee keväällä lehdet myöhempään ja pudottaa ne aikaisemmin kuin vasemmanpuoleinen kaverinsa. Tässä heti alkuun huusholliohjelman ensimmäinen kilpailukysymys: mistä moinen johtuu? Radio Suomen Luontoilta, Veikko Neuvonen antoi siihen vastauksen syksyllä. Nyt on Teidän vuoronne. Palkintona ei ole muuta kuin hyvä mieli, jos sattuu tietämään. Julkaisemme vastauksen varmaan myöhemmin tässä "ohjelmassa".


Siirrytään sitten olohuoneeseen.

Rauhoitettu alue, eli näkymä siitä sohvatuolilta:

Työpöytä, jossa kaikki suuret ajatukset syntyvät:

Kaikesta sekamelskasta huolimatta olen pyrkinyt rauhoittamaan kaksi aluetta kodistani, minne ei tekniikalla juurikaan ole pääsyä: olohuoneen asumiskelpoinen osa ja makuuhuone (sinne ei teidän katseetkaan pääse). Niin no, en lue musiikin toistolaitteita varsinaiseen tekniikkaan. Jos olisi käytettävissä vielä yksi huone, niin sinne voisi sitten keskittää kaiken harrastuksiin kuuluvan tekniikan, mutta nyt on tyytyminen tähän.

Jaahas.
Tässä menikin jo pari tuntia kirjoitellessa. Kahvi on loppu. Pitänee alkaa väsäämään päiväruokaa ennen MotoGp kisoja.
Olen sen verran moottoriurheiluhullu, että formulat, moottoripyörät, ralli ja muutkin koppiautokisat tulee seurattua, vielä. Aikanaan 1990 -luvulla ralli kuului jopa osana työhön. Tuli kierrettyä kisoja ajanotto- ja tulospalvelutöissä. Siitä se kipinä jäi, eikä sekään ole vielä kokonaan sammunut. Minulle on tainnut jäädä muutama liekki päälle ihan kokonaan.

Hetken vielä saa olla radio päällä, sitten on vaihdettava TV:n puolelle. Tämä on tätä minun sunnuntaiaamua. Radiota ja kahvia heti aamusta ja sitten vasta muuta aktiviteettia. Nyt tämä huusholli -ohjelma tuli hieman sotkemaan. Normaalisti olisin ehkä jo laittanut viikon aikana tekemiäni nauhoituksia pyörimään ja katsellut alkuun muutamat dokumentit ja poliisisarjat nauhalta. Erityisesti YLE:n Prisma ja Avara Luonto ovat suosikkeja (enkä mainosta).

Tämä tällä kertaa näin aluksi.
Toivottavasti saitte yleiskuvan siitä mitä tuleman pitää. Ja toivottavasti ette saaneet vielä tarpeeksenne.

Jatkamme viikon alusta arkiaskareilla.

T-- Jorma

Viikko alkaa takkuisesti

---

Hei taas. Olette vielä mukana, hyvä.

Täytyy myöntää, että bändi nimeltä Egotrippi on oikeassa kun laulaa:
" Ei aurinkokaan paista tänne risukasaan
tule matkalle mun maailmaan
Pitääkö aina sataa kun on sunnuntai?
Jos joskus koittaa maanantai, koittaa maanantai!"

Maanantai alkoi suttuisena, mutta kun luonto huomasi, että kaikki viikonlopun yleisötapahtumat olivat onnellisesti ohitse, niin päätti näyttää taas aurinkoista säätä. On se veitikka, ihan ilman ilmastonmuutostakin. En kuitenkaan lähtenyt torille hengailemaan. Mitäpä siellä ilman tähdellistä asiaa.

Lupasin selittää mitä siihen normaaliin arkiaamuun kuuluu.
Sisäinen kello siis pitää huolen, että ei paljon yli kuuden nukuta. Joten pannu tulille, tietokoneet käyntiin. Tai oikeastaan vain yksi niistä, tämä olohuoneen työjuhta. Yksi koneista nimittäin hyrrää yötä päivää, koska sen tehtävä on hoitaa verkkoliikennettä maailmalle. Koneen käynnistyessä ennättää karistaa hiekat silmistä pesuhuoneen puolella ja palata kahvikupposen kanssa takaisin tietsikalle..... mitä ihmettä! Ei yhteyttä nettiin, apuva!

Kesällä tämä saattaa johtua yön aikana sattuneista sähkökatkoista. Suoritamme tarkistukset, käynnistämme myllyt uudestaan- ei apua. Voi sentään. Ja minä kun lupasin tänä aamuna toimittaa ne viikonlopun riimit radion sivuille. Taisi käydä suutarille vanhanaikainen. Nyt rauhassa, kello on vasta 6:30 ei hätiä.

En kirjoita tähän kaikkea sitä painokelvotonta tekstiä, mitä saattoi mielessäni liikkua, heti ensimmäisenä maanantaina.
Meni siinä sitten kolme mukillista kahvia ja lopulta verkko aukesi 8:15 ja sain tekstit lähtemään.

Ei tästä mitään normaalia maanantaiaamua sitten tullutkaan. On palattava asiaan ensi maanantaina ;)

Lopulta hermostuksissani keitän toiset mukilliset kahvia ja totean parvekkeella, että hiljaista on näin kesämaanantaina. Ihan jokapuolella. Ei ole koululaisia jalkakäytävällä, ei töihin valtavia kansalaisia. Pääskyset suorittavat kanssani aamuruokintaa koivikon yläpuolella, ihme otuksia nekin kun eivät törmäile toisiinsa tuossa vauhdissa. Minä meinaan kävellä päin ihmisiä puoliaukealla torillakin.

Normaalisti aamupalan jälkeen vietän hetken jos toisenkin lukiessa viikonlopun aikana tulleita nettilehtiä ja kirjeitä. Minulle ei tule lainkaan sanomalehtiä. Vain pari ammattiin liittyvää tietokonelehteä, loput luen netistä. Ulkomaalaiset lehdet ja foorumit postittavat viikon alun lehdet ja kirjeet heti maanantaiaamuksi. Siinä yleensä kuluukin 1-2 tuntia ihan huomaamatta. Televisiokin on joskus päällä ja olen katsovinani aamuohjelmia, mutta yleensä huomaan etten ole edes kuunnellut saati sitten nähnyt mitään. Tosin nekin ovat kovin lyhyet ja yksipuoliset näin kesällä.

Loppuaamu menikin sitten kirjoitellessa kommentteja erilaisille foorumeille joihin tulee osallistuttua, myös näin kesällä.

Jossakin välissä iltapäivällä tajusin, että olisi ehkä hyvä syödäkin jotakin. Mutta kun avasin jääkaapin, niin siellä olikin vastassa vain se kuuluisa valo. Siitä seurasi tilanne, että enää ei tarvitse käydä kaupassa- nyt on pakko mennä kauppaan. Muuten jää huominen aamupala hieman vajaaksi.

Pahimpaan nälkään piti tehdä sellainen yksinäisen miehen pikaruoka:
Parsakeittopussista, parsakaali-kukkakaali-porkkana-pakasteesta, vedestä ja suurusteesta kastike ja perunat kiehumaan. 20min ja voilà, eikun syömään. Eikä ole liikaa rasvaa ja lisättyä sokeria ;)

On muuten ihmeellistä mitä löytääkään, kun malttaa hieman katsella ympärilleen omassa pihapiirissään. Minäkin normaalisti laahustan kauppaan ja takaisin katselemalla lähinnä katua. Kun nyt maltoin kiertää pienen lenkin ja nostaa päätä, niin katsokaas mitä meidän marketin takaa löytyikään: ihan oikea pieni vesiputous. Hienot ihmiset kutsuvat tätä kuulema vesielementiksi. No, pääasia, ettei se ole betonielementti.



Nyt on jo aamusta kunnolla lämmintä. Mutta muuten on yhtä hiljaista kuin eilenkin. Jopa tuolla verkossa ei tapahdu juurikaan mitään. Kesälomien ulkopuolella on aamuisin huomattavasti enempi puuhaa näissä nettilehtien lukemisessa. Onneksi nuo ulkomaan elävät eivät lomaile samalla mitalla kuin me suomalaiset, jolloin koko valtakunta pysähtyy heinäkuuksi, niin paitsi verottaja (huomasin uutisista).

Päätin sitten kuitenkin lähteä torille! Osin se on tämän pestin ansiota. Ajattelin lähteä katsomaan, onko siellä yhtään vilkkaampaa seuraelämää. Aurinko ainakin paistaa - liian kuuma. Mutta jos sataa vettä - kastuu. Ei hyvä mitenkään? Millainen mahtaakaan olla se säätila, jolloin edes 50% kansalaisista olisi tyytyväisiä? Olen joskus ilkeyttäni heittänyt takaisin, kun joku valittaa liika kuumuutta kesällä: "Tulen marraskuussa räntäsateella kysymään: onko nyt liian kuuma?" Kaikki eivät ymmärrä, kumma juttu. Nytkin on 26.4°C varjossa ja torin asfaltilla varmaan 40°C - Paita ihan märkä, mutta en valita. Kunnioitan torikauppiaita, jotka jaksavat seisoskella asiakkaita palvelemassa siinä helteessä, niin ja räntäsateessa myös.

Jos olette ihmetelleet, kun pidän kirjaa näistä lämpötiloista ja ilmanpaineista, niin sanottakoon, että minulla ei sitten ole täällä huushollissa minkään valtakunnan sammakoita tai varpuja. Ihan tavallisia lämpömittareita ja antureita. No tunnustan, että osa niistä on sitten kytketty näihin tietokoneisiin, mutta pitihän se arvata jo esipuheesta.

Sammakoista tuli mieleen. En ymmärrä mistä näitä murusia ja villakoiria tänne kantautuu. Vaikka en koko päivänä ole käynyt ulkona, niin siitä huolimatta. Niillä on varmaan joku salainen sisäänkäynti. Vai tulisivatko postiluukusta? Pitänee huomenissa keskittyä imurointiin, jospa se sataisi vettä koko päivän.

Tänä iltana pitää kokeilla pitävätkö mainokset paikkansa.
Tuli nyt ostettua ne kuuluisat digiboxit ja scartti liittimet. En ajatellut tarvita digitv info palvelua niiden kytkemiseen. Meinasin pärjätä ihan itse, kuten ammattikuntaan kuuluu. Voin nyt tässä samalla paljastaa yhden ammattisalaisuuden: en koskaan lue käyttöohjetta. Kokeilen ensin kaikki muut mahdolliset konstit! Aikaahan siinä toki kuluu, mutta yleensä homma toimii ja mieli on niin hyvä että. Tähän samaan sarjaan kuuluu yksi monista suosikki mietelauseistani: "Luulin kerran olleeni väärässä- mutta se oli erehdys."

Niin, niistä mainoksista. Väittelin aikani kauppiaan kanssa, että kuinka ihmeessä niillä vehkeillä voi nauhoittaa kahta kanavaa samanaikaisesti ja katsoa kolmatta? Kun siinä on vain kaksi viritintä. Kauppiaskin meinasi silmin nähden kyllästyä, olen varmaan tavallista hankalampi asiakas. No, nyt ne testataan. Kiusataan laitetta oikein kunnolla, nauhoitetaan kaikki mahdolliset sarjat mitä tuleekin samaan aikaan monelta kanavalta. Aamulla sitten nähdään jäikö mitään nauhalle, tai paremminkin sinne digiboxin kiintolevylle.


Mkiekuun aamujuttujen jälkeen alkoi taistelu roskapostittajia vastaa.
Oli taas viime yönä tuupannut sähköpostilaatikot pullolleen ns. roskapostia.
Normaalisti töissä ollessani en kiinnittänyt niihin mitään huomiota: roskiin vaan surutta. Ja se onkin hyvä neuvo tavalliselle koneenkäyttäjälle. Jos heille alkaa vastailemaan: "älkää kiitos enää laittako minulle mainoksia", niin siitähän he vasta riemastuvat. Nimittäin he huomaavat, että siellä onkin joku oikea vastaanottaja tavattavissa. Mutta minullapa on nykyjään aikaa tehdä pientä kiusaa.

Mutta hei. Nyt olisi jo kiire kaupungille ja joutuu tyytymään todelliseen pikaruokaan. Suomalaisella miehellä ei ole paljon vaihtoehtoja. Koska minullakaan ei ole käytössä oikean raavaan suomalaisen miehen ihannevaimoa, joka on upporikas, vähäpukeinen joka omistaa panimon ja on makkaratehtaan ainoa perillinen, niin minun on pakko hieman muunnella ruokatottumuksiani. Aina löytyy pakkasesta taskupizza ja sille jotakin täytettä. Tällä kertaa laitoin meetwursti-tonnikala-mexicana täytteen. Kyllä sillä jaksoi kuumalla torilla kävellä mehupullo kainalossa. Nyt siellä tosin tuuli aikalailla ja torikauppiaiden markiisit lepattivat uhkaavasti.

Tänään oli nimittäin asiaa ihan kaupungille saakka. Eihän tämä huusholli toki kaukana keskustasta ole, noin 2km, mutta laiska mikä laiska kun marketit ovat tuossa vieressä. Oikeastaan ainoat asiat mitkä joutuu keskustasta hakemaan, ovat apteekkituotteet. Tuleepahan samalla käytyä torikahvilassa lukemassa jokunen ihan oikeakin sanomalehti. Sen minkä nyt huomasin, kun olin liikkeellä sillä silmällä, niin torilla oli huomattavan paljon ihan outoja ihmisiä. No tietysti, kun ne harvatkin Mikkeliläiset joita tunnen ovat kaikki lomalla ja mökeillä.

Kyllä tämä alkaa olla hatara tämä pää. Minun piti tänään testata ne digivehkeet, mutta enhän minä ole muistanut koko laitteita. Ajatelkaa minä! Joka ei meinaa päivisin juurikaan irti näistä piuhoista päästä. Oli sen verran muuta aktiviteettia koko päivän, että jäipähän sekin homma seuraavalle päivälle. Eikös tähänkin nyt joku sanalasku löydy? Hmmm: "Älä tee tänään sitä, minkä voit siirtää huomiseen." Korjatkaa jos meni väärin.

Minä en kohta enää tunne itseäni lainkaan. Näiden digivempaimien sijaan läksin ystäväni kanssa 300 metrin päähän huushollista ja taas se tapahtui: Umpikadun päästä löytyi Saimaan ranta, ihan tuossa nenän edessä.
Astu rantaan ja katso vasemmalle- pääset uimaan.

Käännä katse oikeaan- pääset laivaan.


Kun tässä näin hieman laajennettiin tätä ympäristöoppia sieltä huushollin sisältä ulospäin, niin löytyi muutaman sadan metrin päästä yllättäviä asioita.


Pääskyset ovat kanssani iltaruokinnassa ja pörräävät tuon koivikon yläpuolella kuin toisen maailmansodan lentäjä-ässät. Minä kirjaan illan viimeiset mietelmät ja laitan osan koneista kiinni, ennen kuin omat silmät sammuvat.

Huomasin muuten tässä samalla kaupungin netistä, että perjantaina "joutuu" taas käymään satamapaviljongissa jameissa.
Ainakin nimistä päätellen luvassa on taas hyvää musaa: Retro Kings.

Mutta siitä lisää sitten ensi viikolla.
Mukavat viikonloput kaikille kuuntelijoille ja lukijoille.

T- Jorma

Puuhastelua kotiaskareiden parissa

---

Hei. Täällä taas ollaan.

Torstai: Aloitetaan päivä small talkilla ja sehän koskee aina säätä. Kuten ystäväni Kauko Valtteri
aina kysyy, mikä on tilanne Mikkelissä noin 7:45? Ja minä vastaan: 14°C, 981hPa, Suht.kosteus 56%, tuuli 10m/s lounaasta, sademäärä 2mm (mutta lisää tulossa), Aurinko nousi 04.05. Aurinko laskee 22.27. Päivän pituus: 18 h 21 min. - tulihan tämä nyt selväksi?

Vanha kansanperinne tosin tuntee toisenlaisia ennusteita: "Jos aamulla on pihassa lätäköitä, niin yöllä on satanut vettä". Koska tämä blogi alkoi vasta 15.7., niin laitan tähän toisen, heinäkuun alkua koskevan säätiedotuksen: "Jos Marian päivänä harakka hangella hyppelee, niin maassa on lunta". Itse kyllä luotan enempi näihin mittareihin ja ennustamisen jätän meteorologeille. Tosin on yksi ennuste, minkä minäkin osaan laatia. Minä nimittäin tiedän tarkalleen millainen sää tulee olemaan, mutta en tiedä sitä, missä se esiintyy. Palataan sääasioihin sitten kun tapahtuu jotakin dramaattista. Mikkelissä on ollut tapana vierailla ainakin yksi trombi kerran kesässä, katsotaan nyt mutta ei toivota pahinta.

Kuten tuosta säätiedotteesta huomasitte, niin tästä päivästä tuli sitten sellainen kylmälle ja tuuliselle sadepäivälle sopiva sisätyöpäivä. Tapahtui kuten tuossa jäljempänä mainitulle suosikilleni: tuli oikea Nalle Puhin tuulipäivä.

Ajattelin ensin ilahduttaa Teitä ihan oikealla ruokareseptillä, siis sellaisella jolla ruoka onnistuu niistä tarpeista, mitä sattuu löytymään komerosta tai lähikaupasta, eikä tarvitse lähteä mihinkään gourmet kauppaan. Mutta kuinkas kävikään.

Piti heti aamupäivällä ottaa käsittelyyn yksi hengentuote jota sitten testasin erilaisissa olosuhteissa. En aloita mitään ohjelmoinnin peruskurssia tällä foorumilla, mutta valotan sen verran taustaa, että nettisivujen tekemiseen ja ohjelmointiin kuuluu kiinteänä osana sen tekeleen testaus erilaisissa koneissa ja erilaisissa ympäristöissä, kotimaassa ja ulkomailla. Ja siinä testauksessa minulla sitten menikin melkein koko torstai päivä. Miten niin melkein, no onneksi iltasella tuli tämä sydänystävä kylään ja repi minut irti koneesta.

Muutoin näissä testitilanteissa (ja stressitilanteissa) yritän noudattaa esikuvani Nalle Puhin mietelausetta:
"Jotta näyttäisin aivan rauhalliselta, hyräilen pari kertaa pimpeli-pom niin kuin miettisin mitä sitten tehtäisiin".

Tämän neuvon ansiosta olen vielä hereillä ja virkeänä, vaikka kello onkin jo aika paljon. Lupaan sen reseptin sitten huomiseksi, koska nyt aikani menee tähän testivehkeen virittämiseen. Laitan hieman samanlaisen koneen yöksi toimimaan kuin oli siinä ensimmäisen osan keittiön pöydällä. Jauhakoon siellä sitten testiä kaikessa rauhassa, minä nukun ja katsotaan sitten aamulla kuinka siinä kävi. Tästä tuli Teille hyvät kuulijat ja lukijat hieman tylsä päivä, kun minulla oli kaikenlaista entiseen ammattiin ja nykyiseen harrastukseen liittyvää tekemistä. Ymmärrän, että se harmittaa.

Ai niin. Meinasi kokonaan unohtua. Sain sitten sen digiboxi testin tehtyä. Siellä ne kaikki sarjat nyt ovat kiintolevyllä. Tuli vain eteen seuraava ongelma: pitäisi saada ne tallenteet jonnekin muualle talteen. Sillä näiden digivehkeiden kanssa on ihan sama ongelma kuin muidenkin tietokoneiden kanssa: tallennuskapasiteetti on aina rajallinen ja tila loppuu kuitenkin joskus kesken! Mitä ihmettä teen 60 (kuudenkymmenen tunnin) digitallenteella, enhän minä ressukka ennätä niitä kaikkia koskaan katsomaan!


Tätä osaa kirjoitettaessa onkin jo perjantai aamu, noin 5:30 ja Minna on kiekuun äänessä. En vaan millään malta olla heräämättä näihin kiekuu lähetyksiin vaikka olisin valvonut myöhäänkin, taidan olla hurahtanut;)

Tämän siivoamisen kanssa on nyt tultu samanlaiseen tilanteeseen kuin sen kauppareissun kanssa. Nyt ei enää tarvitse siivota vaan tänään on pakko siivota. Muuten täällä huushollissa kohta kompastuu. Vaikka osa asunnosta näyttääkin jonkun mielestä lohduttomalta sekamelskalta, niin kyllä minä yritän pitää huolen, että jonkinlainen siisteys sentään vallitsee. Imurointi, lattioiden moppaus, pölyjen pyyhkiminen ja kukkien kastelu on muistettava ainakin kerran viikossa. No joo, kyllä noille yrteille tulee annettua vettä hieman useamminkin.

Muutoin perjantaista tuli sellainen monitoimipäivä. Sillä aikaa kun koneet jauhoivat testiään, minä siivosin ja pesin pyykkiä. Tuo koneiden kanssa puuhastelu on siitä helppoa, että välillä ne voi laittaa tekemään jotakin tähdellistä, ilman että siihen tarvitsee itse puuttua ja istua vieressä vahtimassa. Samalla voi sitten hoitaa näitä pakollisia huushollitöitä.

Monitoimipäivään kuului myös kaupungilla pyörähtely. Piti viedä yksi vekotin takuuhuoltoon ja samalla jäi aikaa myös torilla vierailuun. Käytän aina paikallisliikennettä keskustan reissuihin. Kesällä ne ajavat tosin vain tunnin välein, mutta juuri sopivasti, että ennättää takaisin samalla kyydillä. Paluumatkalla voi sitten käydä marketissa täydentämässä jääkaapin valolle kavereita.

Tästä seuraakin, että ajattelin tehdä viikonlopun menuksi yksikertaisen miehen yksinkertaista keittoruokaa. Periaatteessa en oikein pidä perunoiden kuorimisesta, mutta kun taas tuli puhuttua läpi pään ja luvattua.
- kuoritut perunat tai makaronit kiehumaan. Laitan joskus molemmat, tulee täyteläisempi soppa.
- seuraavaksi sekaan parsakaali-kukkakaali-porkkana pussi, ilman muovipussia ;)
- hetken päästä sekaan 2 dl tomaattimurskaa, valkosipulilla maustettuna
- kuullota pari sipulia pannulla ja heitä keittoon
- varalta vielä pari raakaa valkosipulinkynttä murskattuna joukkoon
- jos käytän jauhelihaa, niin tässä välissä sitä voi ruskistaa pannulla
--- myös suomalainen perusvihannes, lenkkimakkarakin menettelee. Sitä voi hieman paahtaa pannulla ilman öljyä.
- mausteeksi kasvisliemikuutio ja riittävästi musta- ja valkopippuria. Suolaa tuskin tarvitaan.
Antaa kiehua niin pitkään, että perunat ja kasvikset ovat kypsiä mutta eivät muusina.

En ole koskaan mitannut noita määriä, vaan sekoitellut ne saatavilla olevan (puhtaan) kattilan koon mukaan.
Jos maustaminen meni oikein, niin syödessä tulee hiki. Kuten vanha kokkikaverini sanoi: pippuripihvi on oikein maustettu, kun syödessä nousee otsalle 8mm hikikuulia.

Koska viikonlopuksi on luvassa lämmintäkin, niin valmistamme samalla mukavan janojuoman.
- keitä noin 1l vettä
- hauduta vedessä 3-4 kpl teepusseja riittävän aikaa tai valmista haudutettu tee muulla tavalla
- lisää 2-3 rkl hunajaa
- 1 rkl inkiväärijauhetta
Anna teen jäähtyä ja laita sen jälkeen yöksi jääkaappiin viilenemään.
Laita samalla jääpalapussit pakastimeen.
Aamulla sinulla on valmiina piristävä ja terveellinen janojuoma jääpalojen kera.

Se siitä perjantai illan satamakonsertista sitten. Se olikin siirretty paikalliseen ravintolaan "säävarauksella". En kyllä ymmärrä miksi. Ilma oli huomattavasti parempi kuin viikko sitten, ei edes satanut. Turhaan raahauduin satamapaviljongille, sain vain kuulla tylyn uutisen. Sitten meillä virisi kumppanin kanssa pienimuotoinen väittely asiasta: menemmekö kuuntelemaan musiikkia sinne ravintolaan vai ei? Itse olisin ollut menossa koska nykyjään nämä "kapakatkin" ovat jopa savuttomia, mutta en saanut häntä puhuttua mukaan. No ei sitten. Tuli enempi tai vähempi hiljainen televisioilta ;)


Kas vain. Nyt onkin jo lauantai ja aamukuudelta pakkasta on vain +10°C. Muuten on ihana aamu. Kello on 6:00 ja on ihan hiljaista. Kuulasta ja kirkasta, taivas on ihan sininen. Sinne vaan parvekkeelle aamukahville. Hieman joutuu laittamaan vaatettakin päälle. Ei näy vielä pääskysiä, lienevät nukkumassa. Onko nyt sittenkin menossa joku ilmastonmuutos kun heinäkuussa on aamut samanlaisia joita normaalisti on totuttu näkemään vasta elokuun lopussa. Siis kumpaan suuntaan tämä ilmasto onkaan nyt muuttumassa?

Muistan hyvin ne elokuun lopun sumuiset aamut Jyväskylän liepeillä, jolloin puoliksi työn takia sain olla mukana suurajojen maailmassa. Pikataipaleen varrelle kokoonnuttiin jo varhain aamulla tai jo edellisenä iltana. Aamulla saattoi olla vielä niin sumuista, ettei juuri eteensä nähnyt. Kyllä nytkin odotan elokuun ekaa viikonloppua innoissani, vaikka ei paikanpäälle enää tule lähdettyä. Radio Suomi ja Radio Keski-Suomi lähettävät aivan ajantasaista tulospalvelua ja muuta mukavaa juttua koko viikon.TV:stä voi sitten katsoa koosteen päivän tapahtumista.

Minulla on mukavia muistoja sekä varsin erikoisiakin valokuvia niiltä ajoilta, mutta ne ovat diakehyksissä. Silloin 1980 -luvun lopulla ei vielä tiedetty digikameroista mitään, mutta minä harrastin valokuvausta ihan tosissani. Kinofilmikamera oli aina jossakin laukussa mukana ja yleensä matkoilla löytyikin hyviä luontokohteita kuvattavaksi. Reissasin silloin myös järjestelmien asennustyössä ympäri suomea, joten maisemaa riitti. Diakuva-arkisto pitäisi siirtää CD-levylle, mutta se vaatisi diaskannerin vuokraamisen ja rutkasti aikaa. Onhan näissä valokuvausliikkeissä toki palvelua tarjolla, mutta tuppaa vielä olemaan kallista.

Tämän lauantain vakioihin kuuluvat myös F1 aika-ajot. Vaikka minulla nuo digivehkeet ovatkin, niin olen niin suivaantunut tähän maksukanavien painostukseen, etten ole tahallanikaan ostanut mitään kaapelikortteja. Sen sijaan seurailen näitäkin kisoja netin kautta, ilmaiseksi. Siellä on aivan ajantasainen tulospalvelu viralliselta Formula One sivuilta.

Olen myös aina ollut näiden saksalaisten poliisisarjojen ystävä. Kettu, Siska, Kahden keikka ja nyt uutuutena TV2:n puolella Tonavan jokipoliisit. Ne ovat juuri sen verran lyhyitä ja yksinkertaisia, että ilman suurempaa keskittymistä niitä jaksaa seurata toisellakin korvalla. Jotenkin täysimittaisten elokuvien viehätys on hiipunut. En ole aikoihin enää tavannut sellaista elokuvaa, jota olisin jaksanut loppuun saakka seurata ilman nukahtamista. No hyvä on, minä tunnustan. Siirryin iltasella katsomaan lopun jokipoliiseista makuuhuoneen puolelle ja enhän minä loppua nähnyt siitäkään. Jossakin vaiheessa yöllä suljin television ja vaihdoin Radio Suomen taajuudelle. Viikonloppu on viikonloppu ja sunnuntai aamunakin kävi sitten miten kävi.


Nyt sunnuntaina onkin jo huomattavasti mukavampi aamu. Lämmintä heti aamusta ja parempaa luvassa. Ilmapuntarikin kipuaa vain ylöspäin. No nyt kyllä kävi niin, että ilman kiekuun aamuherätystä meni nukkuminen aina aamukahdeksaan. Pitikin mennä ääneen kehumaan tätä sisäisen kellon tarkkuutta. Yritin jopa noudattaa normaalia sunnuntaivakiota, avaraa luontoa televisiosta, mutta nukahdin taas uudelleen. Nyt kun kello on jo yli kymmenen olen vasta kunnolla hereillä. Suotakoon tämä nyt kerran pari kuukaudessa anteeksi.

Yritän sitten formuloiden jälkeen lähteä taas hieman etäämmälle tästä huushollin osoitteesta, jotta saisitte hieman laajempaa perspektiiviä tähän asuinympäristöön. Lopulla viikkoa ja lauantainakin oli enimmäkseen näitä sisätöitä, eikä tullut juurikaan ulkona liikuttua. Paitsi ne pakolliset kauppareissut.

Tänään pitäisi tehdä sitä sun tätä.
Tässä samalla kun kuuntelen YLE Teemalta Robert Moogin muotokuvaa, niin tuli mieleen, että omakin kitara kaipaisi viritystä ja hieman käsittelyä. Kuten viulun niin akustisen kitarankin sointi tahtoo kadota, jos sillä ei pitkään aikaan soiteta. Siis kun sanoin että kuuntelen TV:stä muotokuvaa tarkoittaa se, että herra Moog oli hän, joka kehitti syntetisaattorin, näiden nykyisten sähkösoittimien esi-isän. On hän ollut jonkinlainen Pelle Peloton aikanaan ja ensimmäinen "sähköurku" olikin enempi puulaatikko, joka oli tehty samanlaisesta puusta kuin ruumisarkut ;) Vasta myöhemmin kaikkien nappuloiden sekaan liitettiin kosketinsoittimista tuttu näppäimistö.

Sitten lisää. Pitäisi vaihtaa keittiön laboratorioon uusi testiympäristö. Siivota hieman ylimääräisiä piuhoja pois jaloista, imuroida matolta tinalankojen pätkiä, jne... mutta mitäpä tässä turhaan hätäilemään. Ei ne tavarat tuolta mihinkään katoa ja minä mahdun tänne sekaan ihan mainiosti. Ja kuten olen jo sanonut: minkä voit jättää tänään tekemättä, niin... Tämän ainakin jätän suosiolla ensiviikolle. Onhan nyt kuitenkin sunnuntai.

Eikö ole ihme juttu. Kun on kysymys huushollitöistä, siivoamisesta, tiskaamisesta ja sellaisesta, niin koko ajan keksii kaikkea muuta kivaa tekemistä. Kun tässä nyt yritän kaikin tavoin vältellä huushollitöitä, niin tuli mieleeni, että voisin samalla esitellä yhden harrastuksistani, musiikin, tietokoneiden ja valokuvauksen lisäksi. Se on toisaalta hyvin lähellä, mutta silti niin kaukana. Sitä ehkä selittää parhaiten seuraava kuva:

Eihän tämä minun putkeni linnunradalle yletä, mutta odottelen taas pimeitä ja pilvettömiä täydenkuun öitä, jolloin pääsen kiekumaan kaukoputken kanssa parvekkeelle. Jos oikein haluaa tarkkaan nähdä on mentävä ulos kaupungin valosaasteesta, jonnekin kukkulan laelle tiirailemaan. Että tällainen kuuhullu, vielä kaiken muun lisäksi. Kyllä Galileo Galilei oli  melkein yhtä fiksu hemmo kuin professori Hajamieli: rakensi itselleen 1600-luvun alussa oman kaukoputken, jossa oli IN ja OUT, mutta kuten professorin vimpaimella, sillä ei voinut keittää puuroa. Ehkä siksi, että kaukoputki ei varsinaisesti ollut Galilein oma keksintö, vaan perustui jonkun Hollantilaisen linssihiojan piirustuksiin. On ihan mukava kun näitä saa nykyjään ostettua kaupasta valmiina, eikä tarvitse itse rakentaa.

Anteeksi vaan, mutta nyt on poistuttava hetkeksi tekstin äärestä ja avattava formula sivut selaimeen. Muuten myöhästyn lähtökiihdytyksestä. Kisa alkakoon. Oho! Ja kisa loppukoon. Sade sitten pilasi koko touhun ja lopulta Kimin Ferrari hajosi.

Meille tulikin näin yllättäen aikaa palata tähtitaivaalta takaisin maanpinnalle ja lähteä kauppareissulle. Eipä tarvitse heti arkiaamusta hikoilla ostosten kanssa. Kierrämme samalla tuolta Naisvuoren kautta, niin näytän Teille huushollin paikan hieman kauempaa. Kuitenkin huomattavasti lähempää kuin tuo Sagittarius. Matkaa lienee noin 1890m, linnuntietä.

Tuossa etualalla olevan valkean kerrostalon oikealla puolella näkyy Saimaa ja Savilahti. Siinä rannalla on se satamapaviljonki, jossa viimeksi perjantaina yritin käydä. Lahden toisella puolella, sillan takana on huushollin ruokavarasto ja siellä jossakin metsikössä tämä oma koti kullan kallis.


Näin alkaa taas uusi viikko ja on maanantai. Olipa hyvä, että tuli sunnuntai iltana käytyä kaupassa. Nyt ulkona on jo tosi kuuma. 20°C varjossa ja 28°C parvekkeella. Eikä kello ole kuin 9:00. Aamukahvikin tuli nahkasta läpi heti kerralla. Mittausteni mukaan yö on tosin ollut aika kylmä, reilusti alle +10°C, taas.
Pitää mennä ennen päiväkeittoa hetkeksi parvekkeelle imemään aurinkoa. Tiedättehän, tämä oma pikkuinen tähtemme noin 149,6 miljoonan kilometrin päässä. Voi että, siitä vetypallosta olisi kovin paljon kerrottavaa, mutta voi olla että Te kyllästyisitte. Muistan kuitenkin lukeneeni, että auringonpilkkujen lisäksi siitä saa ainakin D-vitamiinia ja että se kulkeutuu elimistöön ihon kautta. Se on hyvä, sillä silloinhan parvekkeella voi olla rauhassa silmät kiinni.

Viime viikon testaus- ja monitoimipäivien sijaan ajattelin tehdä tästä viikosta hieman rauhallisemman. Sitä varten suomennan teille nyt erään savolaisen kansanperinteen näkemyksen sellaisesta viikosta, jonka toivoisin nyt olevan edessä: laiskan viikko! Käännän sen siksi suomeksi, että muutoin ei toinen puoli kansakuntaa ymmärtäisi tästä yhtikäs mitään. Ja elekee nyt aidot savolaiset loukkaantuko vaikka en taaskaan noudata alkuperäistä murretta.
- maanantai menee maatessa
- tiistai siinä sivussa
- keskiviikko ei ole kenenkään työpäivä
- torstain työllä ei kukaan elä
- perjantai on lauantain aatto
- se vasta oikean pyhän pitää, joka ei tee lauantainakaan mitään
Siispä. Istu kiireemmäksi aikaa ja jos on oikein kiire niin mene maaten.

Tämä oli siis äitini vanhaa kansanperinnettä keskisestä suomesta Vesannolta. Toivoisin, että tässä tietokoneistuneessa ja hektisessä maailman menossa olisi joku, joka todella vielä noudattaisi tätä perinnettä. Katsotaan pystynkö siihen edes itse.

Mukavaa ja leppoisaa viikonalkua kaikille.

T- Jorma

Jorman kirjasto

---

Tiistai on toivoa täynnä. Toivoa ainakin sopii, että saisin sen takuuvimpaimen takaisin ja pääsisin jatkamaan testailua.
Taidan jättää tällä kertaa säätiedotukset sikseen, Muuten Te kyllästytte. Sen verran vihjaisen, ettei innostanut juoda aamukahvia parvekkeella. Siispä hieraisin 5:15 silmiäni, katsoin säätilan ikkunasta ja painuin takaisin sänkyyn. Niin ja avasin radion, tietysti. Eikä ennusteet aamuyhdeksältäkään näyttäneet yhtään paremmalta, päinvastoin. Kun nyt ollaan aamukahvit saatu ja osapuilleen ylhäällä, niin päiväkeittoa odotellessa katsastetaan tämä minun huushollini kirjasto. Sitä soppaa nimittäin tuli yli oman tarpeen ja nyt ei tarvitse huolehtia lämpimästä ruoasta muutamaan päivään.

Tämä kirjasto on sellaista nykyaikaista hajautettua arkkitehtuuria. Yksi osa kirjoista on olohuoneessa TV-hyllyssä, toinen osa taas makuuhuoneessa ja kaikki tietokonekirjallisuus tässä työtuolin selän takana. Ai miksi? No siksi, että yksinkertaisesti tähän huusholliin ei mahtunut oikeaa kirjahyllyä. Olohuoneesta piti osa ottaa tähän tietokoneharrastuksen käyttöön. Makuuhuoneen hyllyssä on vain sellaiset kirjat jotka ovat osin lukematta ja lisäksi muita vanhoja käsikirjoja ja nuotteja. Loput ovat TV-hyllyn arkistossa täysin lajittelemattomassa järjestyksessä. Taas on tästä huusholli-kiekuu-ohjelmasta todellista hyötyä: tulee siivottua ja lajiteltua kaikki kirjallisuus.

Kirjailijoista keräilyn kohteena minulla on ollut Tom Clancy. Hänen teoksistaan melkein kaikki löytyvät kovakantisina painoksina. Tämä kipinä jäi palamaan siskoni Annen ansiosta. Hän oli antanut vuonna 1985 Joulupukille vinkin, joka sitten toimitti minulle Punaisen lokakuun metsästys -kirjan (460 sivua). Omistuskirjoituksena oli: "Ota viimeinkin itsellesi aikaa". Vielä silloin Joululoma oli yli viikon mittainen ja kirja tuli luettua läpi loman aikana. Eihän siinä tietysti paljon sukulaisten kanssa seurusteltu kirjaa lukiessa. Seuraavana Jouluna sama toistui. Tällä kertaa Myrsky nousee. Saatesanoina: "Punaisen lokakuun metsästys- 460 sivua. Myrsky nousee- 839 sivua... heh heh heh!". Seuraavana vuonna sain myös kirjan. Minulla oli tapana aloittaa lukeminen kirjan takakannesta ja selata hieman loppua, jotta näkisin ketä vielä on hengissä. Ihmettelin hieman, että onpas Clancy muuttanut tyyliään ja aloitin lukemaan kirjaa alusta-  olivat tahallaan pakanneet Tom Clancyn kirjan vaimoni pakettiin ja minulle tuli joku nyyhky lääkärisarja. Kirjat vaihtoon ja Joulu oli taas kohdallaan. Kunnes sitten koitti seuraava Joulu. Nyt oli taas paketissa oikea Tom Clancy: Näkymätön vihollinen (enää vain 600 sivua). Aloitin jälleen takakannesta ja hieman kirjan loppua selaten. Ei muuta ihmeellistä, kuin että Clancy oli kirjoittanut lopputekstit käsin, eikä normaalilla painojäljellä. Ajattelin, että se on joku tehoste tai kikka ja aloitin kirjan alusta. Ihmettelin toki myöhemmin kirjan loppua, se ei minusta ollut ihan tarkkaan koko juonen mukainen, mutta niin lähellä, etten kiinnittänyt siihen huomiota. Minulla on syntymäpäivä heti uuden vuoden jälkeen ja sisko tuli käymään. Sain lahjaksi kirjekuoren ja arvatkaa mitä siellä olikaan? Clancyn kirjan 10 viimeistä sivua, sillä oikealla painotekstillä ja oikealla juonella. Oli kurja mennyt itse kirjoittamaan lopun siihen kirjaan ja liimannut irti leikattujen sivujen tilalle omat viritelmänsä. Siitäs sain.

Ennen Clancyä tuli luettua ja kerättyä Alistair MacLeanin kirjoja, niitä on vieläkin hyllyssä. En ole viitsinyt vielä kantaa takaisin antikvariaattiin. Eihän sitä koskaan tiedä. Sitten on sellainen veijarikirjailija kuin Donald E. Westlake. Hänen kirjansa kertovat kovaonnisista rosvoista nimeltä Parker ja John Dortmunder. Pojilla ei vain keikat oikein onnistu. Joku menee aina pieleen, kuin sillä kuuluisalla Murphyllä. Kerrankin kopla varasti kassakaapin käyttäen kuljetukseen asuntovaunua. Ajoivat sitten yhdistelmän levähdyspaikalle yöksi, nauttivat virvokkeita ja nukkuivat vetoautossa, koska se kaappi oli siellä vaunussa. Aamulla vain huomasivat, että koko asuntovaunu oli varastettu, kassakaappeineen päivineen. Hih!

Markus Kajo, Kettusen kootut sekä Alivaltiosihteerin viralliset kirjat löytyvät myös. Muistan joskus Joululomalla mummolassa lukeneeni Kettusen kirjallisuutta ja naureskelleeni jutuille keskellä yötä. Samassa huoneessa nukkuvat lapseni meinasivat hermostua. Oma lukunsa ovat sitten nämä erilaiset tiedekirjailijat Stephen Hawking, Matti Kamppinen ja Esko Valtaoja. Myös Tieteen Maailman 22-osainen kirjasarja on hyllyssä. Kun on aikaa ja jaksaa keskittyä, niin niistä löytää aina jotakin uutta ihmettelyn aihetta useankin lukukerran jälkeen. Näinhän se on myös ystävillämme Asterix, Obelix ja Lucky Luke. Piirrokset on niin taitavasti ja pikkutarkasti tehtyjä, että vaikea on kaikkea heti ensisilmäyksellä sisäistää. Varsinkin kun seuraa sivuosien esittäjiä, Idefixiä, Trubadurixia (jotenkin ymmärrän häntä), Jolly Jumperia ja omaa varjoaankin tyhmempää koiraa Rantanplania.

Kirjaston valikoimaa selatessa ja omien kauppareissujen kokemuksesta tuli mieleeni pari juttua.
- Kauppareissulta jää yleensä aina puuttumaan se ostoslista. Arvaatte että harmittaa, kun kaupassa muistaa että listalla oli 6 ostosta, mutta niistä muistaa vain 4 tai 5. Sitten kotimatkalla kassien kanssa kävellessä, noin 150m ennen kotiovea ne tulla pätkähtää päähän, ne loput ostokset. En kyllä lähde takaisin. Näin kävi myös silloin perjantaina keittotarpeiden kanssa. Jäi lihat ja kotimainen lenkki-vihannes ostamatta. No, tulipahan entistä terveellisempää keittoa: ei lainkaan rasvaista lihaa.
- Toinen selittämätön piirre ihmisissä on tapa kokoontua aina kaupan ovelle kassien ja ostoskärryjen kanssa vaihtamaan kuulumisia. Yritä siinä sitten puikkelehtia setien, tätien ja lapsien seasta sisälle kauppaan. Tai vaikka uloskin. Eikö sitä voisi siirtyä hieman syrjemmälle rupattelemaan?
- Itsestään selvää on se, että siihen jonoon mihin itse asetut, sattuu aina joku, joka on unohtanut punnita vihannekset ja/tai hedelmät.

En minä mikään pessimisti ole, omistan vain kokoelman niitä herra Murphyn lakikirjoja, jonka ensimmäinen laki kuuluu: "Jos
jokin voi mennä pieleen, se menee." Lisäksi olen tutkinut kirjastossani Albert Einsteinin aikakäsitystä sekä ajan ja avaruuden suhteellisuutta. Sen huomaa hyvin miettimällä, kuinka paljon minuutin pituus riippuu siitä, kummalla puolen WC:n ovea sattuu seisomaan! Kuten huomaatte, ei nämä avaruus- ja tiedejutut ole sen ihmeellisempiä. On vain asetettava ne omalle tasolleen ;)

Mutta ei huolta ajan kulumisesta. Jos joku muistaa viime jakson, niin nythän me vietämme naistenviikon jälkeistä laiskan viikkoa! Ei ole kiirettä edes kassajonossa. Ja muistakaa se Pimpeli-Pom. Tämä laiskan viikko pitäisi oikeastaan ottaa valtakunnalliseen kalenteriin. Eikös se sopisi mukavasti tähän heinäkuun lomaviikkojen ja unikeonpäivän tienoille? Jos jollakin on tuttuja Helsingin Yliopiston Almanakkatoimistossa, niin antakaapa heille pieni vinkki. Minulta löytyy vain vanhan Pahkasika -toimituksen Almanaakkoja vuodelta 1989-1991.


Olisikos nyt aika lämmittää keittoa? No johan nyt toki. Kattila jääkaapista, soppaa lautaselle ja lautanen mikroon. Siinä protokolla noin yksinkertaisesti. Sopan lämmitessä on aikaa tehdä pari voileipää ja käynnistää keittiön "pöytätietokone". Siihen sitten jäinkin jumiin siksi aikaa, että mikrosta kuului POKS! Siis ei tästä mikrotietokoneesta vaan mikroaaltouunista! Voi hyvät hyssykät, siellä sitä soppaa nyt oli ympäri mikroa, onneksi ei ihan kaikki. Luuttuamista tuli silti. Pitikin unohtaa se suojakupu, ja herra Murphy :)

Nyt ei enää Egotripin viisutkaan auta. Vettä tulee tiistainakin kuin... hmm, aika paljon.
Onneksi tuolla digiboxissa on muutama Vanha Kettu sadepäivien varalle. Keitän jälkiruokakahvit ja asetun soppalautasen kanssa sohvapöydän ääreen. Edelleenkin siitä syystä, että keittiön ruokapöytä sattuu nyt olemaan hieman varattu.

Vielä jäi keittoa huomisellekin. Ennen illan agenttisarjoja on hyvä rauhoittua TV1:n dokumentin ääressä. Katselen ja kuuntelen suomalaisen kirjailijan, Veikko Huovisen ajatuksia. Ei ole ennen tullut mieleen mistä se Lampaansyöjien rosvopaisti on saanut alkunsa? Nytpähän tiedän. Jos tämä trivia jää jotakin vaivaamaan, niin sovitaan, että paljastan juonen taas jossakin tulevassa jutussa. Ehkäpä sitten, kun se koivujen mysteerio on selvinnyt.


Keskiviikkona en herännyt kellosoittoon. Tai ei minulla herätyskelloa olekaan, on vain vanha radioviritin, johon on yhdistetty tietokoneen kaiuttimet ja koko hoito on kytketty digitaalikelloon. Tämä yhdistelmä pärähtää ääneen ohjelmoituna aikana aamusta. Eli hyvät kuulijat, näin herään aina suoraan Mkiekuulle. Paitsi silloin, kun herätys on ennakkoon ohjelmoitu, niin pomppaan pystyyn noin 10min aikaisemmin, kuten nytkin.


Tämän vastaanotinstudion ääressä tulee pötkötettyä aamun ensimmäiset tunnit. Ennen sitä aamukahvia.

Tiistai todella meni siinä sivussa, tuskin huomasin. Keskiviikosta ei pitäisi tulla kenenkään työpäivä, mutta kun kerta hereillä olin ja kahvit masussa, niin päätin lukaista yön aikana saapuneet sähköpostit. Siitä muodostui taas sellainen roskapostittajien metsästys ja kalastelu aamu. Italiasta joku tarjosi asuntolainaa, Romanialaiset yrittivät myydä paikkaa aurinkorannalta ja sitten on vielä nämä lääkekauppiaat, tiedättehän Te mitä he kauppaavat, meille miehille. Nooo, minulla löytyy kyllä vastalääkettä noihin vaivoihin, jos muistatte. Osittain juuri sen vuoksi tuo keittiön laboratorio on pystytettykin.

Nyt on pakko käydä päivittämässä säätiedot. Tuntuu että paita liimautuu iholle. No ilmankos, lämmintä 23°C ja ilmapuntari lepoasennossa 976hPa. Alimmillaan koko tämän blogin aikana. Kosteuttakin riittää. Nyt kyllä asetun sohvatuolille lepoasentoon ja laitan digivimpaimesta jonkin vanhan sarjan käyntiin... niin tein ja hyvin nukuttikin. Herätessäni oli kuvaruudulla menossa joku chat- tai ostoskanava ja minä kylki kipeänä, jalat puuduksissa sohvatuolissa. Oh hoh! Mitä lie kello, miten pitkään olin nukkunut. Ei paha, 1,5 tuntia.

Tästä taas palautuu mieleen meidän paikallislehdessä seikkaileva sarjakuvahahmo, Lassi ja Leevi. Sen eräs jakso kuvaa hyvin näitä pitkiä, hiostavia ja mitään tekemättömiä päiviä.
1. Lassi istuu koulun pulpetissa
2. Lassi katsoo seinäkelloa
3. Lassi katsoo jälleen seinäkelloa
4. Lassi miettii, milloin viimeksi katsoi seinäkelloa. Ehkä 20min sitten.
5. 20 sekuntia sitten! Tästä tulee pitkä päivä.

Onneksi tuli yksi kaveri käymään iltapäiväkahvilla. Ei parannettu maailmaa, vaan tätä keittiön tietokonetta. Kyllä siitä vielä hyvä tulee, kunhan saan vielä sen takuuvehkeen takaisin. Ai onko tuohon koneeseen vielä takuuosiakin. No toki. Kyllä siihen on käytetty joitakin ihan uusiakin komponentteja.


Mitäs muuta ohjelmaa tälle viikolle? Pitää kaivaa kaupungin ilmaisjakelulehti esille ja katsastaa puisto- ja satamakonserttien esiintyjät. Kaupungin nettisivuillakin on jotakin infoa. Kyllä löytyy: Tumppi Varonen Mikkelin Satamapaviljongissa perjantaina. Huomenna Savon Sotilassoittokunta kirkkopuistossa. Pitäisikö taas uhrautua Teidän puolestanne ja käydä tekemässä oikea reportaasi, jos osaan.

Näin savolaisittain kysyttynä: Mittee työ sanotta? (suom: Kysyjä on kyllä kuullut ja ymmärtänyt, mutta ei ole vielä keksinyt riittävän kiertelevää ja salaovelaa vastausta).

Minusta tämä laiskanviikko on alkanut melko hyvin, ilman mitään tähdellisempää tekemistä.
Katsotaan taas ensiviikolla mitä olemme saaneet sotkettua.


Mukavaa viikonloppua.


T-- Jorma

Pääkaupukiseudun ja Etelä-Savon elämäntapa

---

Viimeksi hehkutin, että tiistai on toivoa täynnä, mutta kaipa se on minunkin uskottava tähän torstain voimaan. Sillä sehän se toki on, mitä sananlaskussa sanotaan toivosta, erilaisten viikonpäivien kesken.

Voiko ihanammin aamun enää alkaa?
No voi tietenkin, mutta siihen tarvittaisiin elämäntapamuutos. Tämä Eri-Kasi-Pari-Taivas-suhde pitäisi muuttaa toiseen olomuotoon. Nyt on tyydyttävä siihen aamukahviseuraan, joka viuhuu tuossa parvekkeen edessä olevan koivikon yläpuolella. Osaisiko joku selittää miksi tämä pääskysparvi tulee melko säännöllisesti samaan aikaan illalla ja aamulla lentelemään aina tuohon samaan paikkaan? Onko niillä nälkä ja ruokaa löytyy vain tästä meidän korttelista, vai käyttäytyvätkö ne kuin ihmiset kaupan ovella? En minä valita, ihan kiva niitä on seurata. Minulla vain on tapana etsiä vastauksia kaikkiin luonnossa esiintyviin tapahtumiin, niin maan päällä kuin tuolla avaruudessakin. En ole perustanut mitään X-Filesiä tai muutenkaan usko pieniin erivärisiin pikku-ukkoihin. Jos Radio Suomen Luontoillat vielä syksyllä jatkuvat, niin kysyn taas sieltä.

Uskokaa tai älkää, mutta näin tässä nyt kävi. Pohtiessani parvekkeella kolmannen kahvikupillisen kanssa pääskysten tekemisiä, niin olen kokonaan unohtanut normaalit aamurutiinit: tietokoneet käyntiin ja säämittareiden tarkistus! Ajatelkaa nyt mikä moka minulta? Mutta aamu oli toisiaan ihana. Aivan kirkas taivas, mukavan lämmintä ja hiljaista. Mitä nyt roska-auto kävi pörisemässä ja peitti pääskysten sirityksen hetkeksi.

Nyt sitten klo 9:30, alkaa olla jo hyörinää. Kiinteistönhoitaja leikkaa nurmikkoa. On laitettava parvekkeen ovi kiinni, eihän täällä muuten kuule aamu-uutisia. Tietokoneet käyntiin, ja sillä aikaa aamupesulle. Aamupala jäi hieman vajaaksi, joten pitänee syödä jotakin. Ajattelin nimittäin lähteä kaupungille metsästämään varaosia tuohon laboratorioon. On lähdettävä nyt, kun lämmintä ei vielä ole kuin 23°C varjossa. Parveke on aamuaurinkoon päin ja klo 10:00 siellä on jo 28°C. Huh!


Kaupunkireissu on heitetty. Hikihän siellä tuli. Toki siellä kului aikaa laskettua pidempään. Tapasin pari vanhaa tuttua, joiden kanssa vaihdettiin lomakuulumiset. Sitten, tapani mukaan, jäin silmistäni kiinni siihen tietokonekauppaan. Minua ei pitäisi laskea lainkaan näihin myymälöihin. Silmät sanoo: osta ja suu sanoo: mihin sitä tarvitset?. No nyt sentään pystyin välttämään kiusauksen. Se oli yksinomaan viime tipassa tulleen järjen valon leimahdus ja rahapussin sanelema pakko. Sain kuitenkin sen takuulaitteen tilalle uuden ja testit voivat taas jatkua. Mutta myöhästyin katurista. Tuli tunnin odotus torilla. Siinä kierrellessä tuli vieläkin mieleen, että siellä he kauppiaat vain jaksavat hymyillä ja palvella asiakkaita.

Tällainen pieni kaupunki on siitä mukava asuttava, että esimerkiksi näiden lähiliikenteen kuskien kanssa tulee osapuilleen tutuksi, tällä samalla reitillä. Nytkin keskustaan lähtiessäni, kuljettaja kysyi: onko tuo lähikioski ja -baari lopettanut kokonaan, kun siellä ei vielä 10:30 olleet ovet auki ja terassilla ihmisiä. Tuumattiin siinä porukalla, että katsotaan uudelleen iltapäivällä.

On joskus käynyt niinkin, että kesälomia tuuraava kuljettaja on tullut meidän samaan suuntaan ajettavaa katua väärään suuntaan. Hän toki pysähtyi pysäkille ja kysyi ikkunasta: mihinkä olette menossa? Vastasimme, että juuri päinvastaiseen suuntaan eli keskustaan. Ei siinä muu auttanut, kuin kääntää bussi risteyksessä ympäri ja tehdä suunnanvaihto. Haimme kartalta uuden pisteen ja sitten taas katua oikeaan suuntaan.

Ei ehkä onnistuisi pääkaupunkiseudulla?
Sanottakoon nyt näin julkisesti, että olen asunut siellä itsekin. Aluksi Martinlaaksossa, tuttavani kämpässä. Se oli sellainen viikkovuokrakämppä. Arkipäivät siellä ja viikonlopuksi kotiin Leppävirralle. Sitten käytin siskoni miehen kämppää Albertinkadulla. Silloin IT-työmaa oli siinä ihan lähellä. Mutta joka tapauksessa, kun siitä parkkipaikkojen taistelusta ja hirvittävästä kiireestä pääsi eroon, niin jossakin Järvenpään pohjoispuolella alkoi tuntua että kyllä tämä kohta helpottaa. Ja kun lopulta kolmen päivän jälkeen rullasin Leppävirran katua pitkin kotia, niin ajattelin, että huh huh, onhan täällä hiljaista.


Olihan mukava puistokonsertti. Kyllä elävä musiikki on aina jotakin. Nyt oli kyseessä aito ja alkuperäinen puhallinorkesteri.
Miettikääpä itse miltä kuulostaa kun kokoonpanossa soitavat:
Kapellimestari musiikkimajuri Pasi-Heikki Mikkola Luutnantti Vesa Jähi, huilu ja pikkolo. Kersantti Pekka Soininen, oboe. Kersantti Sanni Nuotiomaa, klarinetti. Ylikersantti Teppo Rautiainen, klarinetti. Sotilasammattihenkilö Marika Viljakainen, klarinetti. Yliluutnantti Marko Pulkkinen, alttosaksofoni. Sotilasammattihenkilö Mikko Suhonen, tenorisaksofoni. Yliluutnantti Marko Sivén, käyrätorvi. Kersantti Toni Herrala, trumpetti. Sotilasammattihenkilö Daniel Stenvall, trumpetti ja flyygelitorvi. Sotilasammattihenkilö Teemu Salmi, Pasuuna. Yliluutnantti Ilpo Luukkonen, pasuuna. Luutnantti Jari Metsola, baritonitorvi. Luutnantti Risto Bäck, Tuuba. Luutnantti Teemu Hölttä, lyömäsoittimet. Vääpeli Harri Nyyla, rumpusetti.

Valokuvaaja Sami Funke, oikeudet kuviin omistaa Savon Sotilassoittokunta.

Aivan mahtavaa! Biisit vaihtelivat kaikesta iskelmän taivaasta maan päällisiin marssimusiikkiin. Jääkärien marssi: Jean Sibelius, Katupoikien laulu: George de Godzinsky, Laiskotellen: Lasse Mårtenson, Sinibatetit: Timo Forsström, On Hetki: Rauno Lehtinen. jne...
Tulkaa joskus kuuntelemaan näitä heppuja.


Koska kysymys on minun huushollista, niin en malta olla ottamatta kantaa Seranon perheen tekemisiin. En nimittäin ymmärrä sanaakaan espanjaa ja vaikka olisin lukenutkin sitä jossakin koulussa, niin siitä sekamelskasta, mitä televisiossa kuuluu ei voin saada mitään selvää. Se yksinkertaisesti tulee niin nopeasti ja sellaisella paatoksella, että ei ole mahdollisuuksia. Mutta antaa olla, ehkä joku tykkää siitä, että kaikenlaista kakofoniaa tulee ruudun täydeltä kotiin joka aamu.

Sitten perjantaina taas satamaan. Raitsikka, Lanka palaa, Ei tippa tapa, Valtatie, ja muuta Tumppi Varosta.

T- Jorma

Varsin kansainvälinen viikonloppu

---

Heipä hei. Viimeistä viedään.

Puntaroituani aikani erilaisia elämäntapoja, niin totesin että kaikilla asuinpaikoilla on omat hyvät ja huonot puolensa. Joskus se riippuu elämän tilanteesta, joskus työn vaatimuksesta. Sen jälkeen kun 16v vanhana läksin kotoani työ hakuun, niin olen elämäni varrella sahannut tätä viitostietä edestakaisin. Leppävirta(4v) - Mikkeli(5v) - Leppävirta(12v), josta ajasta enempi tai vähempi säännöllisesti viikot Helsingissä - Mikkeli(14v). Näiden jaksojen sisällä on vielä tapahtunut jonkinlaista muuntautumista aina viiden vuoden välein. Työpaikka tai -tehtävä on vaihtunut, on aloitettu erilaisia busineksia tai jotakin muuta vastaavaa. Kuvaako tämä sen sisäisen kellon pidemmällä aikavälillä tapahtuvaa muutosta vai ihan vain omaa päättämättömyyttäni, en tiedä. Siitä jääkin arvoitusta kerrakseen.

Viime viikon alussa sain lopetettua sen laiskanviikon, osapuilleen. Siinä oli sama juttu kuin kesälomalta palaavalla työntekijällä, jolle pitäisi antaa mahdollisuus rauhalliseen ja hillittyyn palautumiseen. Tiedättehän. Ensimmäisenä päivänä saa vilkaista työpöytää ja palata heti lepäämään kotiinsa. Toinen päivä: saa hypistellä joitakin loman aikana tulleita kirjeitä. Kolmas päivä: saa vastata työpuheluihin ja ottaa kantaa kokouksissa esitettyihin asioihin. Sitten ehkä viikon kuluttua on valmis osallistumaan oikeisiin töihin.


Minun Laiskan Viikon paluu onnistui aika kohtuullisesti. Uskokaa tai älkää, niin en availlut tätä työkonetta ja sähköpostia,, hmm, ainakaan kolmeen päivään. Sitten alkoivat vieroitusoireet. Oli pakko purkaa kaikki roskapostit ja ilmoitella niistä eteenpäin,,, ja jäädä naureskelemaan heille jotka niitä laittoivat.
Tästä viimeisestä yhteisestä viikonlopustamme on tulossa varsin kansainvälinen ja kovin kiireinen, joten pitänee ensiksi antaa vastaus näihin tämän blogin aikana esitettyihin kysymyksiin.
1) Ensiksi ne koivut.
Niissä ei ole mitään ihmeellistä, Radio Suomen Luontoilta antoi vastauksen: Koivut, kuten me muutkin luontokappaleet ovat yksilöitä, joku kukoistaa ja lakastuu eri aikaan kuin joku toinen. Vaikka ne ovatkin ihan vierekkäin tuossa kadun varrella, niin siitä huolimatta. Tämän siis kertoi Veikko Neuvonen tai paremminkin hän joka vastasi Luontoillassa siihen kysymykseen.

2) Sitten se Veikko Huovisen rosvopaisti:
Hänen romaanissa kerrotaan, että resepti on peräisin Hotelli Tornin lehdestä. Kyseisessä lehden artikkelissa haastateltiin suomalaista Hjalmar Frontia, joka asui Ulko-Mongoliassa ennen toista maailmansotaa. Frontin mukaan rosvopaistia voidaan valmistaa lampaasta, vasikasta, vuohesta tai antiloopista. Palanpainikkeeksi Front suositteli olutta, viiniä tai viinaa.

Että silleen. Suosittelen lähdevettä, koska henkilökohtaisesti en pidä lampaan lihasta, jostakin syystä. Yritin joskus laittaa lammaspaistia kaupasta ostetusta lihasta ja se maistui uunissa olon jälkeenkin vielä villasukalle, anteeksi vain kulinaristit. Unohdin lammaspaistit sen jälkeen. Ehkä joskus opin paremman reseptin. Voisinhan tietysti aloittaa metsästämään paistikuoppaan vasikoita tai antilooppeja. Pitää taas heittää luontoiltaan kysymys, mistä lähimpää saisi viikonlopuksi puolikkaan antiloopin? Veikeä nimi tällä etelän elukalla: onko se tavallisesta loopista vuosimiljoonien saatossa muotoutunut vastakohta, eli antilooppi. Kuten on tätä materiaa ja antimateriaakin.

Sitten välillä television viereen. Löysin vanhalta VHS-nauhalta kilpailevan kanavan nauhoitteen ja sitten jo seurasinkin dokumenttia haikalojen elämästä. Ne meren elävät ovat olleet olemassa noin 400 miljoonaa vuotta! Miettikääpä sitä. Se on sellainen aika, jota ei normaalilla järjellä voi ymmärtää, enkä ainakaan minä. Mietin nimittäin sitä yksinkertaista asiaa, että millä ihmeen menetelmällä joku hemmo pystyy sanomaan kuka eli milloinkin millä kohtaa mantereita ja missä asennossa tämä maapallo oli 400 miljoonaa vuotta sitten? Selittäkääpä se. Siinä Mkiekuulle on seuraavan viikon kysymys. Voi siten etsiä vastausta elämääkin suurempaan kysymykseen. Haastetta kerrakseen ;)

Kun sitten lopulta sain nämä digivempaimetkin päivitettyä ja toimimaan niin sain myös Prisman dokumentin tallennettua kiintolevylle. Silloin yllätyin samasta asiasta. Tämä maailmankaikkeus ja sen aika ovat edelleen yhtä kysymysmerkkiä. Nyt Te varmaan jo kaikki ymmärrätte vihjeeni siitä, että olen todella omituinen "kuuhullu". Se johtuu juuri tästä polttavasta halusta tietää mistä me olemme tulleet ja minne me olemme menossa. Ei se mitään, en minä sitä saa ikinä tietää, mutta on ihmeen mukava miettiä ja tutkia mistä kaikki johtuu.
Kerankin mökillä istuin varmaan kuusi tuntia yhteen menoon rantakivikossa ja seurasin sudenkorentojen kuoriutumista siitä vedestä ylös nousevasta örvelöstä. Siinä kului aika tovi ennen kuin runko ja siivet olivat ulkona vanhasta kuoresta ja päästiin kuivattelemaan siipiä. Ja sitten Läts! tuli jonkun perämoottorin tai tuulenpuuskan laine ja huuhtoi koko otuksen takaisin sinne mistä oli tullutkin, nyt vain hieman huonommalla tuurilla. Kiehtovaa seurattavaa. Eipä silti, tietämäni mukaan ei sillä muutenkaan olisi ollut elinaikaa kuin päivän loppuun saakka ;(

Näiden pienten kysymysten kanssa jään painiskelemaan tämän huushollisarjan jälkeen. Pitää ilmoittautua uudelleen mukaan sitten, kun Mkiekuu perustaa huushollitoimituksen kuuhun. Tai Minna saa minulle paikan sinne Mars matkalle ;)


Sitten perjantaiksi ja lauantaiksi tulikin hirmu kiire. Ensin yritin perjantaiaamulla virittää makuuhuoneen vastaanottimeen lisää lankoja antenniksi, että voisin kuunnella Radio Suomen 99,3MHz kanavaa, eli Radio Keskisuomen ralliradiota. Mutta sitten kyllästyin siihen suhinaan ja viritin tietsikan äänet kuulumaan kotiteatterin vahvistimesta ja jopa alkoi nettiradio kuulumaan kirkkaasti ja kovaa! Kaipa ne naapurit ymmärtävät. Olisi pitänyt hommata langattomat kuulokkeet. Siinä se päivä ja ilta menikin. Näin on käynyt joka vuosi sen jälkeen kun lopetin Jyväskylässä paikan päällä kiertämisen. Tuo Radio Suomen ralliohjelma on niin kattava ja reaaliajassa toimiva palvelu, että eipä juuri malta muuta tehdä kuin keitellä kahvia ja laittaa välillä jotakin suuhunpantavaa. Kaikki muu aktiviteetti jää sikseen. Tunnelma on melkein sama kuin olisi itse paikanpäällä, itseasiassa täällä pysyy jopa paremmin ajan tasalla kuin siellä metsässä. Samalla voi katsella köyhälle kansalle tarkoitetut maksukanavien koosteet kaikessa rauhassa, ilmaiskanavilta.

En tullut edes katsoneeksi olisiko perjantai-iltana satamassa ollut jotakin mukavaa ohjelmaa. Meikäläisen tuurilla siellä tietysti esiintyi Rolling Stones. Olivat tulleet jäähdyttelemään Helsingin keikan jälkeen jonnekin Mikkeliläiselle mökille. No ei sentään, mutta voin kertoa yhden toisen tarinan, jossa meinasi käydä samalla tavalla. Satuin kotipaikalleni Vesannolle viikonlopuksi mökkeilemään. Minua hieman nuorempi siskoni Riitta asui silloin vielä samalla kylällä ja tavatessamme kertoi, että tiedätkö mitä? Tervossa, siinä 25km:n päässä olisi lauantai-iltana keikalla yhtye nimeltä The Animals! Kohautin hartioita ja kuittasin, että älä unta näe. Joku on keksinyt samantapaisen nimen maatalousseuran hanuriryhmälle ja paikalliseen lehteen oli lipsahtanut kirjoitusvirhe. Kyseessä olisi Savon Sanakirjan mukaan "Vaahikasta illanviettoo" (suom: kolme eläkeläispariskuntaa ja grammari) tai jopa "Mannermaenen meininki" (suom: edellinen kokoonpano lisättynä hanuriduolla). Mutta sisko intti kivenkovaan että oli tarkistanut ilmoituksen luotettavasta lähteestä. Mikäs siinä, kretongit päälle, auto alle ja Tervoon.
Kyllä muuten putosi Hytösen muorin pojalta silmät päästä ja polvet notkahtivat, kun huomasin lavalla orkesterin tekemässä sound checkiä. Siellähän oli ainakin rumpali ja kitaristi tunnistettavissa niistä lukuisista levykansista, mitä minunkin hyllystä löytyi. Ja sitten: itku tuli silmään ja kylmät väreet selkään, kun ilmoille kajahti ensimmäiset riffit: "The House Of The Rising Sun" - Aaaaah! Ajatelkaa nyt ihmiset: jos on Vesanto pieni kunta, niin Tervo on vieläkin pienempi! Ja siellä he vain soittivat ja kyseessä oli juuri tällainen mökkijuttu. Jollakin managerin kummin kaimalla oli kesäasunto Tervossa, jonne orkesteri tuli sitten keikan jälkeen viikonloppua viettämään. Vetäisivät sitten muutaman tunnin siellä salmen rannalla olevalla majallakin.


Onkos 26°C varjossa ja 992hPa jo tämän blogin ennätys? Tämä on ollut tilanne täällä Mikkelissä lauantai iltapäivän. Nyt tähän viikonloppuun pitikin sattua vielä Otava Happy Jazz, minun lemppari ja joka kesäinen vakio. Juuri tällä hetkellä ja nyt siellä on menossa puistokonsertti (klo 17:00). Mikko Hirvonen ja Marcus Grönholm tulevat Himoksen maaliin samaan aikaan. Siis ei tietenkään molemmat yhtä aikaa, vaan samaan aikaan kuin Otavassa kajahtaa soolo. Tässä välillä piti avata nettiyhteys myös Unkariin, F1 aika-ajojen tulospalveluun.

On ollut Jorman huushollissa lauantaina oikeata mannermaista meininkiä. MM Rallia Jyväskylästä ja F1 aika-ajot Unkarista. Kalevan kisat Lappeenrannasta ja kuninkuusravit Kouvolasta. Mikkeli on ollut tapahtumien keskipisteessä, noin maantieteellisesti. Kaikkiin muihin kisapaikkoihin matkaa on noin 100km paitsi tuonne Unkariin. Mutta eipä haittaa näin nettiaikana. Hyvin on voinut kisoja seurata täältä "valvomosta" käsin ja kuumuutta on riittänyt tuossa huushollin parvekkeella ihan riittämiin. Kylmää hunaja-inkivääri-teetä on kulunut ja parit kahvikupilliset vuotaneet nahkasta läpi.

Kun päivän kisat oli ajettu ja ilta edes hieman jäähtynyt, lähdin ystäväni kanssa suorittamaan kierrosta kaupungilla. Löytyisikö vielä jotakin, mitä en ole itsekään aikaisemmin huomannut kun olen liikkunut silmät ummessa. Ja löytyihän sitä. Muutaman kilometrin lenkki huushollin ympäri, niin joka kerran löytyy uutta nähtävää. Ok, teimme lenkin nyt autolla. Väsytti niin tuo koko päivän kilpaileminen.

Kierretään ensin huushollista katsoen Saimaan toiselle rannalle: Kirkonvarkauden sillalle. Korjatkaa hyvät Mikkeliläiset, jos olen väärässä, mutta olen kuullut seuraavan tarinan tuosta salmen ja sillan nimestä: kun kaupunkiin ennen saavuttiin Imatran ja Anttolan suunnalta (ennen nykyistä kallionleikkausta), niin mäen päältä näkyi kirkon torni. Mutta kun tultiin sillalle, niin torni katosi tuonne sataman ja puiden taakse vasemmalle. Salmi ja silta ikään kuin "varastivat" kirkon.

Se edellinen kuva oli otettu tuolta sataman takana olevalta Naisvuorelta (Hmm. Naisvuori, jätetään jotakin sentään arvailujen varaan). Nyt ollaan juuri vastakkaisella rannalla. Täällä ei onneksi mekasta se suomalainen: sellainen joka eksyy tieltä, huutaa rannalla ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen: metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat", mutta eipä muuta. Paitsi että meinasin säikähtää, kun jouduin kameran kanssa kävelemään keskelle siltaa, melko kapeata jalankulkupiennarta ja juuri sihdatessani pokkarilla ulapalle, ajoi rampille rekka ja silta notkahti. Arvatkaa tuntuiko ja miltä?

Palataan takaisin keskustaan. Matkan varrelle on rakennettu uusi Mikkelipuisto. Se taas sijaitsee Kenkäveron niemen tuntumassa. Taas outo nimi? Nyt täytyy kyllä sanoa, etten lainkaan muista mistä se on peräisin. Vaikka olen siellä itse monta kertaa käynytkin. Asiakkaana ja töissä. Mutta eihän me Googlen aikana anneta periksi, hetki pieni..... Mikkelin kaupungin sivuilta saadaan selitys:
"Kenkäveronniemi on hyvin erikoinen nimi, sillä sellaista ei Suomessa toista ole. Nimen alkuperä on ollut hämärän peitossa. Kertomuksia ja tarinoita siitä on lukuisia. Erään tarinan mukaan entisajan savolaiset kirkkoon mennessään panivat tässä saaressa kengät jalkaansa ja riisuivat ne taas kirkosta palatessaan ennen pitkälle erämaataipaleelle lähtöä, jotta ne eivät kuluisi. Kerrotaan myös, että nimi olisi peräisin Nuijasodan ajalta, jolloin savolaiset nuijamiehet petollisella lupauksella teurastettiin pappilan pihalla. Tarina ei kuitenkaan kerro, miten Kenkäveronniemen nimi liittyy tapahtumaan."
Mutta kun tämäkään ei ole varmaa. Kukaan ei oikein tunnu tietävän totuutta, josko sitä edes onkaan. Käykää itse lukemassa http://www.mikkeli.fi.

Kasvillisuus puistossa tosin on vielä matalaa ja pientä, eihän se ole ollut olemassa kuin muutaman viikon. Mutta kuitenkin, pitihän se katsastaa. Puistosta löytyi taas sellainen vesielementti. Se oli piilotettu niin hyvin tuonne valkoisen ympyrän sisälle, etten meinannut sitä heti löytää itsekään. Eikä se tuossa kuvassakaan taida oikein näkyä.

Zoomataan hieman lähemmäksi, niin ehkä se siellä pilkistää. Näettekö?


Ja sitten, varokaa! Minna kyseli kiekuussa, että koska huushollin isäntä saadaan kuviin? Ajattelin ensin, että ei koskaan, mutta .... jos ette tule kovin lähelle. Siinä se isäntä istuu, vesiesteen edessä.

No hieman vielä.


Tämä Mikkelipuisto oli siis Kirkonvarkauden ja keskustan välissä. Ajetaan vielä Kirkkopuiston kautta, niin näytän paikan, missä ne puistokonsertit aina pidetään. Siitä sateisesta satamasta Te saittekin jo näkemyksen.

Mainittakoon nyt vielä, että vuosina 1977-1980 asuin tuossa laululavan takana olevassa kerrostalossa. Se näkyy nyt olevan pintaremontissa ja parvekkeet peitettynä. Vai olisivatko asukkaat saaneet torvimusiikista ja sekakuoroista tarpeekseen. Minun aikana kadulla oli paikallisliikenteen pysäkit. Isompi meteli niistä katureista kyllä lähti kuin soittokunnasta. Mutta olinhan minäkin tietty muutaman vuoden nuorempi, eikä pieni iltahyörinä paljoa häirinnyt.

Kierros tehty, kotona kisatilanne päivitetty. Ajattelin vielä ennen unia, että päivitän tämän blogin sitten sunnuntaina aamupäivällä, samalla kun kuuntelen ralliradiota ja odottelen F1 starttia. Kuten jäljempänä huomaatte, niin meinasi taas mennä suutarilla hieman tarkalle.


Sunnuntai! Aamulla klo 6:30 normaali kuvio, no hieman myöhässä. Sängyn petaaminen, kahvin keittäminen, aamupesut, ympäristöopin päivitys: +16°C, 994hPa, 4m/s lännestä, koneiden käynnistys (nyt on taas spesiaaliaamu, rallit, formulat ja kaikki). Mutta ralliradiota käynnistäessäni huomasin mielenkiintoisen asian: olohuoneen 1980-luvulla ihan itse rakentamani digitaalikellon ohjelma oli yöllä seonnut ja nyt se näyttää kellonajaksi -1- aivan siis miinus yksi!. Virta pois ja uusi startti ei apua. Tänään en kyllä ennätä sille paljon aikaa tuhlata, suoritetaan ruumiinavaus sitten virka-aikana. Alkaa nimittäin ralliradion lähetys ihan kohta. Laitetaan nettiradio soimaan. Mitä, ei taas, ei juuri tänä aamuna. Huushollista ei taaskaan ole minkäänlaista yhteyttä ulkopuoliseen maailmaan, jos nyt mukaan ei lueta olohuoneen parveketta, koivuja ja pääskysiä.

Asiaa tarkemmin tutkaillessa aikaa vierähti 3h, kolme tuntia! Lämmöt ovat jo korkealla, ei yksin parvekkeella ja ralliautoissa, vaan minulla. Piti keksiä jotakin viisasta ja nopsaan. Yksi kone irti verkosta toinen tilalle ja myllyt käyntiin. Pientä säätämistä ja voilà: taas ollaan verkossa. Mutta näin tässä taas kävi, että kello on nyt jo 10:55 ja en ole saanut edes aamupalaa vielä suuhuni. Lisää kahvia ja heti. Nyt sopii vain toivoa, että kaikki tämä epäonni ja laitteiden rikkoutuminen sattui yksin minun kohdalle, eikä Mikolle, Marcukselle, Kimille ja Heikille. Sunnuntain ensimmäinen pätkä Valkolassa on ajettu ja kaksi vielä jäljellä. Saa minun puolestani aamupala vielä odottaa.

Nyt on lopulta hyvää aikaa päivittää lauantai-illan valokuvat omalle paikalleen ja katsella millainen loppupäivä tästä syntyy. Jos kaikki menee, niin kuin pitää, olemme iltapäivällä paljon viisaampia. Kalevan kisat käyty, ravit, rallit ja formulat ajettu ja kaikki suomalaiset toivottavasti podiumilla.

Klo 17:00 - No huh huh, mitkä kisat. Saimme kolme neljästä varteenotettavasta ehdokkaasta palkintopallille. Aika hyvin? En tiedä säähavaintoja Jyväskylästä, mutta Unkarissa radalla oli ilman lämpötila 28°C, tuulta 1.6m/s, kosteutta 40% ja ilmanpaine 991 hPa. Oma epävirallinen mittausasemani kertoo: 24°C, 3m/s, 45%, 992hPa. Olivatpa luvut mitä hyvänsä niin hiki tässä tulee kisatessa, tiskatessa, pyykätessä ja tekniikkaa korjatessa. Ei nyt jaksa edes syödä kunnolla. On muistettava vaan juoda vettä, kivennäistä ja paljon!

Tästä sunnuntaipäivästä jäikin siirrettäväksi huomiselle yhden digikellon ja yhden tietokoneen korjaus. Milloinkahan nämä vehkeet lopettavat hajoamisen? Taitaa olla toivotonta. Kun saat yhden nurkan kuntoon, niin toinen vekotin hajoaa. Olo on kuin sillä kuuluisalla harakalla tervatulla katolla: kun nokka irtosi niin pyrstö tarttui. Vai mikä siivekäs se olikaan? Olisiko ollut varis? Ei voi olla. Ei se olisi niin tyhmä, että menisi tervatulle katolle. Nimittäin olen kerran maanantaiaamuna, viikonlopun jälkeen, seurannut aamukuudelta varisten puhtaanapitoarmeijan toimintaa Mikkelin torilla. Ne kyllä siivosivat tehokkaasti kaikki grillin ympärille vahingossa pudotetut ruoantähteet. Osasivat jopa käännellä nokallaan grillilautasia ja tuokkosia ympäri nähdäkseen oliko joku nakinjämä jäänyt huomaamatta. Eihän sitä tiedä, jos evoluutio keksii variksille erityisen elämäntehtävän ja ne oppivat viemään ne pahvilautaset suoraan roskiin. Kun meiltä ihmisiltä se taito näyttää jäävän kokonaan pois. Vai miksi ne nakkipaperit ja pahvilautaset pitää aina tiputtaa muutaman metrin päähän roskalaatikosta? Ai mitä minä tein maanantaiaamuna grillin vieressä torilla? Olin viemässä tytärtäni kimppakyytiin Jyväskylään. Tori on yleensä hyvä tapaamispaikka vieraspaikkakuntalaiselle, joka ei tunne muuten kaupunkia. Eikä maanantaiaamuna siihen aikaan ole vielä hirmuisia ruuhkiakaan, ainakaan Mikkelissä.


Maanataiaamu. Klo 5.50 - Mkiekuu. Minäkin heräsin viikolla 32 eka kerran säätiedotukseen. Piti varmistaa asia omalta parvekkeelta ja todella, ihana aamu on taas. 14°C, puolikuu möllöttää kilpaa aamuauringon kanssa juuri tuon koivikon yläpuolella. Nyt nopeasti kahvia naamariin. Täytyy viimeistellä tämä hengentuote lähetyskuntoon, kun nämä koneet vielä toimivat.

Kyllä eilinen ilta oli taas mukavan lempeä tai oikeastaan melko kuuma tuossa olohuoneen lattialla kellovanhuksen ääressä. Sain kuin sainkin sen digikellon kuntoon ennen iltatoimia, noin 20:30. Kun sitten tapani mukaan istuin parvekkeella miettimässä mitä huomenna tehtäisiin (pimpeli-pom), niin jäin jälleen ihastelemaan pääskysten siritystä, jota häiritsi vain muutama terävä-ääninen enduromopo, teinitoyota ja lapsukaisten väittely jalkapallosta. Vielä jäi tälle päivälle se rikkoutunut nettireititin (suom: ihan tavallinen tietokone, hieman erikoisemmalla ohjelmalla). Tai sitten siirrän sitäkin jollekin toiselle päivälle, saa nyt nähdä.

Kun aloitin tämän blogin, oli muistaakseni sunnuntai. Nyt on maanantai. Kiertomatkamme on tullut alkupisteeseen: tähän huushollini työpöydän ääreen. En tiedä onko Teille ollut tästä enempi hyötyä kuin haittaa, mutta minä ainakin olen nauttinut näistä yhteisistä hetkistämme.

Kiitokset kaikille lukijoille ja kuuntelijoille sekä mukavaa loppukesää kaikille.

Niin, ja menestystä seuraavalle huushollille.

T- Jorma